Jatko Junior on tytöille ja pojille tarkoitettu voimistelun alkeisjatko ryhmä. Ryhmään tullaan kun on yhden vuoden harjoitellut Turbonappuloissa tai jos osaaminen on riittävää.
Varusteet:
Vaatetuksena t-paita tai toppi ja shortsit tai trikoot tai jumppapuku sekä paljaat varpaat. Mukaan juomapullo. Pitkät hiukset tulisi laittaa kiinni ja roikkuvat korut sekä kellot jättää harjoitusten ajaksi pois päältä.
Tunnilla:
Ryhmässä harjoitellaan kuperkeikat eteen ja taakse, kärrynpyörät, käsinseisonnat, erilaisia hyppyjä ja temppuja sekä voimistelun asentoja kuten kuppi, kaari, kerä ja silta. Tärkeänä osana harjoittelua on liikunnan perustaitojen harjoittelu mm. pyörimiset, kierimiset, juokseminen, hyppiminen ym. Harjoittelussa edetään osallistujien osaamisen karttumisen mukaan. Tunnit alkavat ikätasoon sopivalla alkulämmittelyllä, jonka jälkeen harjoittelua jatketaan erilaisilla temppuradoilla ja toimintapisteillä ohjaajien avustuksella. Harjoitusten aikana tehdään myös voima- ja liikkuvuusharjoitteita.
Lähtötaso:
Kuperkeikka eteen, matkustus aisalla ja perusliikkumiset, kuten karhu, rapu ym. sujuvat.
Hinta:
Ilmoittautumismaksu on 20€ + 15€ jäsenmaksu. Ilmoittautumismaksu hyvitetään kausimaksusta. Ryhmän kausimaksu syksy 219€ + 15€ jäsenmaksu (sisältää tapaturmavakuutuksen) ja kevät 219€ + 15€ jäsenmaksu (sisältää tapaturmavakuutuksen). Jos ilmoittaudut enemmän kuin yhteen kurssiin, niin tarkasta hinnasto. Syyskaudella kausimaksut lähetetään syys-lokakuussa. Kevätkauden kausimaksut lähetetään tammi- helmikuussa.
Peruutusehdot:
20€ ilmoittautumismaksulla ja 15 € jäsenmaksulla voi kokeilla harjoittelua kaksi kertaa. Mikäli et kokeilukertojen jälkeen halua jatkaa harjoittelua, peru paikkasi ryhmässä sähköpostilla vsku.laskutus@gmail.com ja harraste.vsku@gmail.com. Ilmoittamatta jättäminen tarkoittaa sitä, että harjoittelu jatkuu ja olet velvoitettu maksamaan koko lukukauden. 20 € ilmoittautumismaksua ja 15 € jäsenmaksua ei hyvitetä. Syksyn ryhmiin ilmoittautuneet jatkavat automaattisesti kevätkaudella, mikäli osallistumista ei peruta.
Pidätämme oikeuden aikataulun muutoksiin, jos kurssiin on ilmoittautuneita viisi tai vähemmän.