Jatko tytöt nuoremmat on 7-12 -vuotiaille tytöille tarkoitettu voimistelun alkeisjatko ryhmä. Jatko nuoremmat ja vanhemmat on yhdistelmä ryhmä jossa voi harrastaa sekä Jatko nuorempiin että Jatko vanhempiin kuuluvat voimistelijat. Ryhmään tullaan, kun on vähintään yhden vuoden harjoitellut Alkeissa tai Turbonappuloissa tai jos osaaminen on riittävää.
Varusteet:
Vaatetuksena t-paita tai toppi ja shortsit tai trikoot tai jumppapuku sekä paljaat varpaat. Mukaan juomapullo. Pitkät hiukset tulisi laittaa kiinni ja roikkuvat korut sekä kellot jättää harjoitusten ajaksi pois päältä.
Tunnilla:
Ryhmässä jatketaan Alkeissa, Voimistelukoulussa tai Jatko ryhmässä opituista taidoista. Ryhmässä harjoitellaan kehitysryhmään pääsemisen edellyttämää osaamista. Tutuksi tulevat voimistelun asennot, kuten kuppi, kaari, kerä ja silta sekä voimistelulliset liikkeet, kuten kuperkeikat, kärrynpyörät, käsinseisonnat, erilaiset roikkumiset, kiepit, turmariipunnat ja voltit. Harjoitteluun sisältyy voiman harjoittamista. Liikunnan perustaidot kuten juokseminen, kieriminen pyöriminen, hyppiminen, välineiden käsittely, kuten hyppynaruilla pomput ym. ovat osa harjoittelua. Ryhmässä edetään osallistujien taitojen karttumisen mukaan.
Lähtötaso:
Kehitysryhmän kriteerit eivät aivan täyty. Kuperkeikka eteen, matkustus aisalla, päälläseisonta seinää vasten ja perusliikkumiset, kuten karhu, rapu ym. sujuvat. Lisätietoja harraste.vsku@gmail.com.
Hinta:
Ryhmään ilmoittautumisen jälkeen kaksi ensimmäistä peräkkäistä harjoituskertaa ovat kokeilukertoja (20 € ilmoittautumismaksu). Ryhmän ilmoittautumisen voi peruuttaa sähköpostitse harraste.vsku@gmail.com kokeilukertojen jälkeen ilman sitoutumista koko kaudeksi (48 h ennen kolmatta harjoituskertaa).
Kokeilukertojen jälkeen syyskaudella kausimaksut lähetetään syys-lokakuussa. Kevätkauden kausimaksut lähetetään tammi- helmikuussa. Syksyn ryhmiin ilmoittautuneet jatkavat automaattisesti kevätkaudella, mikäli osallistumista ei peruta. Syys- ja kevätkauden maksut laskutetaan erikseen. Kausimaksusta hyvitetään ilmoittautumismaksu. Kausimaksut määräytyvät harjoitusmäärän mukaan. Lisätietoa harjoitushinnoista ja laskutuksesta: Hinnasto | Voimisteluseura Keski-Uusimaa ry
Pidätämme oikeuden aikataulun muutoksiin, jos kurssiin on ilmoittautuneita viisi tai vähemmän.